Tunnisteet

maanantai 15. toukokuuta 2017

Pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan

Ajatuksena on saada tästä pihasta mahdollisimman helppohoitoinen ja siksi päätimme tehdä yhden ison alueen erilaisille koristekasveille. Nyt se alkaa olla melkein valmis. Siinä on erilaisia havuja ja perennoja.


Halusin tehdä pihan läpi kulkevan polun, jonka varrelle voi tehdä jotakin istutuksia tai jotakin muuta. Oikealle jää vadelmapenkki, marjapensaat ja kaksi uutta omenapuuta, sekä kaksi vanhempaa puuta, ilmeisesti luumupuita.
Vasemmalle tulee perkola ja tämän polkun  päähän tulee pieni perkola, johon hankimme penkin tai pari tuolia. 
  

Tämä kumpare näyttää vielä niin autiolta, kun taimet ovat niin pieniä, siksi olenkin täyttänyt sitä kivillä, kuten tuo kivipuro. Lisäksi minulla on tarkoitus istuttaa sinne maanpeittokasveja, jotakin siellä jo on, mutta lisää aion hankkia. Vasemmalla on perenna-alue, johon istutin kuunliljoja ja joitakin kukkivia perennoja. Se on vielä kesken.
   

Tämän lavan ympärille tulee säleikkö villiviineille, jotka eilen istutimme lavan reunoille. Mies alkoi maalaamaan säleikköön tulevia rimoja. 
Näin tämä pikkuhiljaa edistyy, vaikka vielä on niin autiota.
Nurmikon viheriöinti kestää varmaan kauan, kun se on joutunut kokemaan aika kovia. 

10 kommenttia:

  1. Tuleepa kaunista. Tuo polku on erityisen hieno!
    Ei taida nurmikko paljon vielä vihertää, vaikka sen päällä ei olisi asteltukaan. Aamupäivän sade taisi sentään vähän virkistää tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Nurmikossa oli paljon sammalta. Sitä on kalkittu ja kylvetty sammaleen poisto ainetta ja lisätty hiekkaa ja multaa. Kylvin siemeniä ja lannoitetta aika raskaalla kädellä. Syksyllä annoin syyslannoitetta. Sammalta on lähtenyt paljon pois ja nyt vain odotetaan saadaanko nurmikko tänä kesänä. Viime öinen sade ei paljon kastellut, kastelin nyt illalla kaikki istutukset, enemmästä sateesta ei taida nyt olla mitään tietoa.

      Poista
  2. Hei Seija löysin blokisi yhden kommenttisi kautta. Sinä kirjoitat mukavasti. Missä päin on puutarhasi ja sinulla on, jos ymmärsin oikein myös siirtolapuutarha mökki. Olen itse alkanut pitämään blogia vasta tämän vuoden keväällä. Käy kurkkaamassa blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Nila, kiva kun löysit blogini. Tämä piha jota nyt laitamme on Forssassa, muutimme tänne viime syksynä Helsingistä. Siellä meillä oli siirtolapuutarha, josta luovuimme kun muutimme tänne. Olemme kaksi eläkeläistä ja tässä nyt sitten pihaa laitetaan voimien ja inspiraation mukaan. Kerroit blogissasi olevasi etelästä ja muuttaneesi Lappiin, minä taas muutin lähes 50 vuotta sitten Pohjoispohjanmaalta Helsinkiin.

      Poista
  3. En minä Lappiin muuttanut ole, minusta tuli avioliiton sukunimen kautta Lappalainen. Asun Lohjalla ja mökki meillä on Saukkolassa. Minä jäin myös eläkkeelle vuosi sitten. Ihana piha teillä on ja nyt on aikaa ja joskus jopa inspiraatiota vaikka mihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi minä ymmärsin väärin, vähän ihmettelin lumettomia kuvia, Lapissahan on lunta.
      Lohja on tässä aika lähellä, samallainen ilmasto kuin Forssassa. Eläkkeellä on kiva olla kun voi tehdä sellaistakin mitä ei työaikana ole ehtinyt ja voi muuttaa toiselle paikkakunnalle, kuten me teimme, kun ei tarvitse ajatella työtä

      Poista
  4. Todella kivalta näyttää ja aina vaan paranee, kunhan kasvit tuosta vielä kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää autiolta, mutta kunhan marjapensaat ja puut (vaikka ovatkin vielä pieniä) tulevat lehteen ja vaikka kukkisivat, Kolme puuta on täysin arvoitus.
      Kolme viikkoa on nyt tehty töitä ahkerasti pihalla aina kun sää on sallinut. Kyllä tähän on tulossa ainakin kaksi asiaa, joista toisen voin ehkä näyttää ensi viikolla, sitten täytyy pitää tuumaus tauko.

      Poista
  5. Todella kaunis polku! Onko siinä kivituhkaa kivien alla?

    VastaaPoista