Tunnisteet

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Musta jatkuu








Uusi harrastus

Olen pitkään halunnut kokeilla keramiikkaa ja syksyllä sitten ilmoittauduin Työväenopiston kurssille. Koskaan en ollut saveen tuossa tarkoituksessa koskenut. Minulla oli mielessä kaikenlaiset patsaat, että niitä olisi kiva muovailla, mutta eihän se niin yksinkertaista ollut. Savilaatuja on ensinnäkin vaikka kuinka paljon ja yksi soveltuu yhteen ja toinen toiseen tekniikkaan. Sitten on poltot ja lasitukset ja saven paksuus, miten tehdään patsas, ettei saven paksuus ylitä jotakin määrättyä senttimäärää. 
Siinäpä pulma. 
Mutta ei hätää meillä on hyvä opetteja joka aloitti tällaisen täysin noviisin kanssa aivan perustekijöistä, nipistelemällä tehdystä kupista, näin sain tuntuman saveen. Kaikki tekniikat käydään läpi sitten vasta voi alkaa itse "säveltämään". 
Lasitukset ovatkin sitten taiteenlaji itsessään. Nyt olen saanut vähän tuntumaa kuppien tekoon ja niiden lasittamiseen. Savi näissä oli punasavea joka menee poltossa tummemmaksi ja lasituksesta tulee myös tummaa.
Opittavaa tässä uudessa harrastuksessani on vaikka kuinka paljon, mutta eipä ehdi pitkästymään. 

,
   Tässä ovat minun ensimmäiset tekeleeni, eipä niistä voi paljonkaan sanoa, ovat aika ankean näköiset. Ensimmäisestä lautasesta yritin saada tasaisen ja symmetrisen, mutta muissa en sitä yrittänytkään. Tuon isoimman kipon reunat kuivui ja alkoivat halkeilla, jännäsin miten ne käyttäytyy poltossa  rikkoutuvatko kokonaan, mutta hyvin kesti, myös lasituksen, oikeastaan siitä tuli aika jännä, ainakin täysin uniikki :)  
Lasitus tuli paljon tummempi kuin kuvittelin, tästä on hyvä alkaa opettelemaan.

maanantai 27. lokakuuta 2014

"Superduo" on nyt päivän sana

Nyt näyttää, että nämä superduohelmet on vieneet minut mennessään. Joskus aikaisemmin piirtelin Mandaloita, siis pyöreää symmetristä kuviota, onkohan nämä nyt minun uusia mandaloitani?






Myös täällä.

Tervetuloa uudet lukijat!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Punaista ja mustaa

Punainen on energiaa. Alkaa olla vuoden pimein aika ja ulkona näyttää olevan mustien vaatteiden muoti parhaimmillaan, Itsekin kuljen musta takki päällä, mutta haluan käyttää värejä koruissa, siksipä tein nyt punaisen korun.
  
Katso myös Taitomaasta

Mustavalkoinen on tietenkin aina varma tyylikäs

perjantai 24. lokakuuta 2014

Sinisen hehkua.

Erään sinisiin vaatteisiin ja koruun pukeutuneen henkilön innoittamana minulle tuli pakottava tarve tehdä sininen koru, eikä minkä tahansa sininen, vaan niin syvän sininen kuin helmivarastostani sinisiä helmiä löysin.

Katso myös Taitomaasta

lauantai 18. lokakuuta 2014

18.lokakuuta

Ensimmäinen pakkasyö takana ja kuuraa maksaruohossa ja maassa. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja tuo esiin viimeiset syksynvärit. Vielä löytyy vihreääkin ja puissa on vielä lehtiä, jotka putoilevat kilpaa haravoinnin kanssa.
















maanantai 6. lokakuuta 2014

Kivihelmikoruja

Taas tuli tehtyä uusia koruja.


Tässä isot helmet ovat aventuriineja, keskikokoiset ovat puuakaatteja ja pienimmät on jadea.






Tämä yksinkertainen koru on värjätyistä marmorihelmistä